Possuvahti – Vien muuten sun avaimet!

tiistaina 7. helmikuuta 2012 kello 13:09


Äitiys, kuurosokeus ja masennus

maanantaina 6. helmikuuta 2012 kello 11:04

Haluan kertoa omista tuntemuksistani liittyen äitiyteen, kuurosokeuteen ja masennukseen, siitä millaista se on todellisuudessa.

Äitinä oleminen minulle on etuoikeus ja suuri lahja. Aluksi haluan kiittää miestäni Rollea siitä, että hän on jaksanut auttaa ja tukea minua jokaisessa eri elämänvaiheessani joita olen käynyt ja tulen käymään läpi. Jokainen yhteinen aikamme on ollut ja tulee olemaan kullanarvoista. Tyttäremme Lotan myötä elämääni tuli valtavasti positiivista sisältöä ja opin joka päivä uusia asioita sekä kehityn ihmisenä ja äitinä.

Minä

Ensimmäinen kompastuskiveni äitiydessä on minä itse. En luota tarpeeksi (itseasiassa lähestulkoon olemattomasti) itseeni, joka tosin johtuu puhtaasti vaikeasta lapsuudesta ja erilaisista traumaattisista kokemuksista. Perheessämme kaikki oppivat toisiltaan jotakin ja se on hieno asia. Rollelta  opin kaikenlaisia juttuja, kuten  mm. keskustelutaitoa ja luottamusta sekä “elämään” uudelleen. Opettelen myös luottamaan ihmisiin ja siitä, että jokainen mokailee joskus elämänsä aikana.

***

Arki

Erinäisten traumojen vuoksi arkirutiini on äärimäisen tärkeää jaksamisen kannalta ja sekään ei aina mene ihan putkeen minulta, koska en osaa vielä sopeutua nopeisiin tilannemuutoksiin ja tästä johtuen koen valtavaa turvattomuutta  ja hylkäämisen pelkoa. Tästä vielä seuraa se, että kuinka annan lapselleni turvallisen olon, kun itsekään en toistaseksi pysty kokemaan sitä. Päädyin sitten siihen, että rutiinit ovat varmin turvamme. Jokainen päivä pitäisi olla mahdollisimman tasainen ja samanlainen. Toki retket ja muut hurjan kivat jutut ovat sallittuja ja tekee hyvää perheellemme.

Luottamus

Luottamus on kuurosokealle äärimmäisen tärkeä asia, koska kuurosokea elää kutakuin kosketuksen varassa, vaikka näkee ja kuulee vielä vähän, aivan kuten minä. Itsessäni on se vika, etten luota itseeni ja enkä vielä täydellisesti muitakaan. Siitä on koitunut lähinnä älyttömiä riitoja ja väärinkäsityksiä. Tämä tilanne rassaa itseäni ja muita valtavasti. Haluaisin kehittyä tässä vielä paremmin, mutta en voi vaatia itseltäni kohtuuttomia. Aikanaan tilanne paranee, uskoisin. Omaan lapseen luottamus pelaa sentään täydellisesti, kyllä se äitiys tekee ihmeitä tässä tapauksessa. :-)

***

Syyllisyys

Näistä pahin on itsensä syyllistäminen ja suuri itseviha. Koen etten ole tarpeeksi hyvä ollakseni äiti, vaimo ja minä itse. Tunnen vieläkin, että olen pahasti vajaa monella tapaa. Tunnen myös etten voisi antaa muille mitään, kun en kykene antamaan itselleni melkein mitään. En edes hirveän helpostikaan anna itselleni anteeksi.

***

Muut

Monet ovat kannustaneet ja tukeneet minua paljon. Monet jopa kehuvat siitä kuinka urhea olenkaan ja jaksan elää päivä kerrallaan. Omasta mielestäni tämä ei ole kovin kummoista, mutta toisen silmin olen kuin Supersankari, joka lujasti puskuttaa eteenpäin vaikeuksista huolimatta. Vielä kun oppisin näkemään asian näin.

Sen voin sanoa, että elämä äitinä, kuurosokeana ja masentuneena ei ole mahdotonta. Kaikesta selvitään, ihme kyllä! Ja kiitos miehelleni, kauniille tyttärelleni Lotalle ja nettitovereilleni, jotka ovat jaksaneet olla rinnalla vaikeina ja hyvinä aikoina!


Amigurumi: Cthulhu

sunnuntaina 5. helmikuuta 2012 kello 11:20

Cthulhu

Malli Karmivan suloiset amigurumit-kirjasta
Lanka Cascade 220: Citron
Koukku 3
Turvasilmä 6mm (Hobby Point)


Saippuat: Lush – Karma, Sea Vegetable ja Fizzbanger

perjantaina 3. helmikuuta 2012 kello 18:52

Paketin sisältä löytyi näitä

Edellisessä postauksessa kerroin, kuinka postipakettini jäi Helsingin logistiikkakeskukseen ja nyt siihen tuli selvyys kuinka se sinne “jäi”. Kerronpa alusta asti nyt mitä tapahtui.

Tilasin tuotteet 29.1. sunnuntaina ja kauppa lähetti pakettini 30.1. maanantaina. Jälleen kerran nopeaa toimintaa, kiitos hirmuisesti Lush -myymälä! Oletin että tiistaina iltapäivällä voisin aikaisintaan hakea pakettini Postista. Paketti tuntui kuitenkin jäänneen Hgi:n logistiikkakeskukseen jostain syystä. Vielä keskiviikkona 31.1. tila pysyi samana ja aloin pikkuhiljaa ihmettelemään mutta päätin odottaa vielä torstaille. Sain keskiviikkoiltana tekstiveistin, että paketti olisi jo saapumut postitoimipaikkaamme ja samana päivänä olin laittanut sähköpostia asiakaspalveluun, vaikka ajattelin ettei sieltä päästä kuitenkaan vastata, mutta yrittänyttä ei laiteta. Torstai koitti ja seurannan tila pysyi samana, siitä huolimatta päätin, että haen mieheni ja minun paketit samalla. Tiskillä kerrottiin kuitenkin ettei pakettiani ole siellä. Säikähdin hieman ja aloin vaatia selitystä siihen, että miksi sain saapumisilmoituksen tästä huolimatta. Ei osannut täti selittää ja pyysi, että tulen myöhemmin uudestaan. Perjantaina seurannan tilanne ei muuttunut ja sain yllättäen sähköpostia asiakaspalvelupuolelta jossa kerrottiin näin:

Olen pahoillani tapahtuneesta. Olin yhteydessä asiointipostiinne, josta kerrottiin, että lähetyksen viivakoodissa on jokin virhe, jonka vuoksi lähetyksen saapumisen merkitseminen seurantaan ei ole ollut mahdollista.

Lopuksi kerrottiin, että voin hakea pakettini postitoimipaikastamme kunhan kuvailen tiskillä olleelle tädille/sedälle jotta he tunnistaisivat ja toisivat oikean paketin minulle. Löytyihän se lopulta sieltä hyllyltä. Ja paketti oli tosiaan keskiviikosta asti ollut hyllyllä ja olisin saanut jo torstaina jos olisin tiennyt mikä tilanne tuolloin oli.

Loppu hyvin, kaikki hyvin!

 

Karma

“Läpikuultava appelsiinisaippua, jossa on paljon karmatuoksua. Pese tällä henkevällä saippualla joka paikasta.“

Sea Vegetable

“Merilevän ravinteet ja merisuolan kuorivat ja puhdistavat ominaisuudet yhdistyvät tässä raikkaassa merellisessä saippuassa!“

Fizzbanger

“Kuplivan mausteinen kanelin, toffeen ja omenan tuoksuinen kylpypallo. Valuta lämmin kylpyvesi, astu kylpyyn pallon kanssa, nauti kuplista ja tuoksusta.“

***

Sain näiden lisäksi ilmaisen Honey, I washed the kids -palasaippuan palasen, jee! Ja tuosta kylpypallosta, yritän ottaa videota kun kokeillaan. Saa nähdä näkyykö vaaleanpunaisessa ammeessa yhtään värit.


Kylmä kiristää ja pakkanen paukkuu

torstaina 2. helmikuuta 2012 kello 15:40

Tammikuun lopussa pakkanen on alkanut kiristymään ja enemmän vaatetta saa olla päällä. En edes omista talvitakkia. Syystakilla mennään ja kalsarit uupuu, miksi minä tyhmä en osta uusia talvihousuja?

Kävin vajaa kolmevuotiaan tyttäreni kanssa tuossa yksi päivä Kangaslammen toimintapuistossa ja tuli napsittua kuvia mukaan. Tyttö olisi halunnut jäädä vielä leikkimään tunninkin ulkoilun jälkeen. Minulla alkoi jäätyä huulet kiinni yhteen. Hyi. Ja tulin muuten hieman kipeäksi, kurkku käheänä ja nenä vuotaa. Ei yhtään kivaa. Lämmin kaakao maittaisi ja laktoositonta maitoa ei juuri nyt satu olemaan jääkaapissa.

Tilasin tuossa sunnuntaina Lush -saippuoita ja maanantaiaamuna lähti paketti menemään Postiin. Sain keskiviikkona tekstiviestin, että paketti olisi saapunut toimipisteeseen ja voi tulla hakemaan. Kävin tänään (torstaina) hakemassa kovasti odottamaani pakettia ja samalla hain mieheni postipaketin. Tiskillä sanottiin ettei pakettia ole toimipaikassa. Kyselin että milloin kannattaisi tulla, ei osannut hää sanoa. Joten minnuu harmittaa nyt ihan hirveästi kun tämä toimipiste on kaukana kotoamme. Sentään ukolla on uusi tilaamansa talvitakki täällä, ei tarvitse raukan liikkua ulkona risaisella villakangastakilla.

***

Lakkasin kynnet tänään nopeasti randomina tällaiseksi:

Wild & Mild: Black Cat
Wild & Mild: Ghost

ps. Black Cat :lla tarvitsi vain yksi kerros vetästä, peittyy todella hyvin